Tervat ja tervamaalit
Tervaus on todennäköisesti tuhatvuotinen ulkopintojen käsittely perinne. Tervattuja pintoja on säilynyt meidän päiviimme asti, lähinnä kirkoissa lautaseinissä ja paanukatoissa. Samaan aikaan on seissyt avoin puutynnyri joka talossa, ainakin maaseudulla, koska ennen vanhaan käsiteltiin, kaikkea mahdollista, tervalla työkaluista savupiippuihin ja hevosrattaisiin.
Yleinen värisävy ulko- ja talousrakennuksien nurkissa, päädyissä, ovissa ja porteissa oli ennen vanhaan mustaterva. Terva mustattiin kimröökillä tai punattiin punapigmentein.
Joku on kutsunut roslaginmahonkia maailman parhaaksi puuöljyksi ja tästä on helppo olla saamaa mieltä. Mikään muu tuote ei sovellu niin hyvin verantojen lattioihin, laitureihin, penkkeihin ja muuhun puuhun joka seisoo ulkona vuoden ympäri. Etuna on ennen kaikkea se että se säilyy puussa eikä haihdu pois, niin kuin liuotinpohjaiset puuöljyt tekevät. Verrattaessa puhtaaseen tervaan nähden se ettei se jää tahmeaksi. Monien mielestä myös sen kesäinen tuoksu on merkittävä etu.
